Hyppää pääsisältöön
Tarvitsetteko tuotteellenne käyttöohjeen tai teknisen datalehden?

Mikä erottaa perinteisen graafisen suunnittelun ja teknisen piirtämisen..? Graafikon tekemä kokonaisuus on visuaalisesti näyttävä ja puoleensa vetävä, mutta tällöin ei ole useinkaan otettu huomioon grafiikan selkeyttä, johdonmukaisuutta tai varsinaista käyttötarkoitusta, jolloin "hieno kuva" ei ehkä täytä todellista tarvetta.

Me tuotamme grafiikat ja valmiit dokumentit kaikkeen käyttöön tarvittavissa muodoissa. Toteutukset onnistuvat sekä rasteri- että vektorigrafiikalla joka mahdollistaa käytön missä vain koossa ja mihin vain käyttökohteeseen.

Voimme luoda grafiikat esimerkiksi antamienne valokuvien ja mittojen perusteella, tai voimme tulla itse mittaamaan ja kuvaamaan tarvittavat tiedot grafiikan tuottamiseksi. Myös vanhojen paperisten grafiikoiden digitalisointi tai entisöinti onnistuu.

Mikäli tarvitsette pienen määrän grafiikkaa vaikkapa laitteen käyttöohjeeksi tuotantolinjastoonne, pystymme toimittamaan grafiikan esimerkiksi säänkestävälle muovitarralle tulostettuna.

Esimerkkejä teknisistä grafiikoista

  • Selkokuva tuotteesta
  • Leikkauskuvat
  • Tuotteen käyttöohje
  • Tuotteen datalehti
  • Koneen käyttöohje
  • Varoitus- tai huomautuskyltit

Piirtotekniikkaesimerkkejä

  • Isometrinen 3D-piirros
  • Perspektiivi 3D-piirros
  • Viivapiirros
  • Valokuvasta muunnettu

Esimerkkejä digitaalisista toimitusmuodosta:

  • .docx (Microsoft Word, esim. käyttöohjeet muokattavaksi)
  • .xlsx (Microsoft Excel, esim. datalehdet muokattavaksi)
  • .pdf (Adobe Reader, kaikki dokumentit julkaistavaksi)
  • .jpg (kaikki grafiikat verkossa julkaistavaksi)
  • .png (kaikki grafiikat korkealaatuisina)
  • .svg (kaikki grafiikat painolaatuisina)

Toimitamme myös seuraavissa fyysisissä muodoissa:

  • 4-väri muistesuihku, standardikoot (ISO 216): A5, A4 ja A3 paperille
  • 8-väri pigmenttimuste (LUCIA EX), standardikoot (ISO 216): A4, A3, A2, A1, A0 sekä enintään 1117,6mm x 12m paperille
  • 8-väri pigmenttimuste (LUCIA EX), enintään 1117,6mm x 12m vinyylitarralle (säänkestävä)

Ota yhteyttä!